Yleisurheilukoulun kausi sai ansaitun ja riemukkaan päätöksen, kun urheilukoululaiset pääsivät mittaamaan taitojaan kauden päätöskisoissa. Kisalajeina nähtiin tällä kertaa pituushyppy sekä ikäluokasta riippuen 40 metrin ja 60 metrin juoksut.

TULOKSET

Vaikka sää oli hieman viileä, säästyttiin onneksi sateelta, ja kisat saatiin vietyä hienosti läpi. Kentällä nähtiin illan aikana upeita onnistumisia, venymisiä ja ennen kaikkea iloisia ilmeitä sekä urheilun riemua.

Mitalisadetta ja ahkeruuspalkintoja

Urakoinnin jälkeen oli palkintojenjaon aika. Jokainen osallistuja palkittiin ansaitusti mitalilla. Lisäksi lapsille jaettiin seurakisakortit, joihin oli kesän aikana kerätty ahkerasti tarroja jokaisesta osallistumiskerrasta.

Tänä vuonna urheilukoulussa jaettiin myös erityiset Voitto Onninen -tsempparipalkinnot. Nämä esimerkillisestä asenteesta ja tsemppihengestä jaettavat tunnustukset saivat:

  • Anton Alitalo (Kiitäjät)

  • Pirkko Miettinen (Raketit)

  • Eelis Vaahtera (Hyppääjät)

K-Market Tammela mukana tukemassa

Kisapäivän kruunasi maistuva kisatarjoilu. K-Market Tammela toimi urheilukoululaisten tukena ja tarjosi kaikille osallistujille pillimehut, jäätelöt sekä banaanit energiavarastojen täydennykseksi.

Suuri kiitos kaikille urheilijoille, huoltojoukoille ja yhteistyökumppaneille onnistuneesta urheilukoulukesästä!