Tammelan Ryskeen yleisurheilukoulu pidetään maanantaisin klo 18.30-19.30 Liikuntapuistossa (Kyöpelintie 20) 20.5.-5.8. välisenä aikana ja päättäjäiset pidetään 12.8. Urheilukoulu alkaa joka kerta ilmoittautumisella omalle ohjaajalle 18.20 mennessä. Ilmoittautumislinkki sivun lopussa.

Yleisurheilukoulu on tarkoitettu 5-16 -vuotiaille lapsille. Urheilukoululaiset jakaantuvat ikäryhmittäin. Urheilukouluun on ilmoittauduttava ennakkoon ryhmäjakojen ja käytännön järjestelyjen parantamiseksi. Ennakkoilmoittautumisella halutaan varmistaa myös se, että ryhmäkoot eivät muodostu liian suuriksi. Kesällä 2019 pienimmät urheilukoululaiset ovat vuonna 2014 syntyneitä.

Yleisurheilukoulun tavoitteena on lasten monipuolinen liikunta ja yleisurheilulajeihin tutustuminen. Yleisurheilukoulun tarkoituksena on tukea lasten monipuolista kehittymistä niin liikunnan kuin sosiaalisuudenkin alueella. Liikunta tarjoaa lapselle kehittäviä elämyksiä ja liikunnan iloa! Lapset jaetaan iän ja taidon mukaan ryhmiin. Nuorempien ryhmässä juostaan, loikitaan, hypitään ja heitetään enemmän leikin kautta. Vanhempien ryhmässä harjoitellaan enemmän myös yleisurheilulajeja. Oma juomapullo mukaan.

Tiedustelut: yleisurheilu (at) tammelanryske.fi

Hinta 60€/jäsen, 75€/ei jäsen. Maksu sisältää:

  • Kerran viikossa tunnin harjoituskerta koulutettujen ohjaajien ohjauksessa
  • Lisenssi/vakuutus
  • Silja Line seurakilpailut ja mitali
  • Urheilukoulutuote
  • Palkinto päättäjäisissä
  • Mahdollisuus osallistua omatoimisesti/omakustanteisesti muihinkin kilpailuihin (lisätietoa kilpailuista voi kysyä ohjaajilta)

Lisenssin/vakuutuksen ostamiseksi seura tarvitsee jokaisen urheilijan (alle 18-vuotiaan tapauksessa huoltajan) suostumuksen lisenssin ostamiseksi ja tietojen tallentamiseksi yleisurheilurekisteriin sekä yhteystiedot. Kysymme suostumusta lisenssin ostamiseen ilmoittautumislomakkeella. Lisenssin ostamista varten kysymme ilmoittatumislomakkeella seuraavat tiedot:

  • Urheilijan sukunimi ja etunimi
  • Syntymäaika
  • Lähiosoite, postinumero ja postitoimipaikka
  • Sähköpostiosoite
  • Huoltajan etunimi, sukunimi ja sähköpostiosoite, kun urheilija on alle 18-vuotias.

Yleisurheilurekisterin tietosuojaseloste on luettavissa täältä.

Yleisurheilukouluun ilmoittautumiset 19.5 mennessä tämän linkin kautta.

Jäseneksi voi liittyä täältä. Jäsenmaksu on 10€ / hlö, perhejäsenmaksu 40€.