Yleisurheilun kilparyhmän treeneihin ilmoittautuminen on avattu! Muutoksena aiempiin vuosiin verrattuna on, että kilparyhmään ilmoittaudutaan mukaan koko kaudeksi toukokuusta maaliskuulle. Mukaan voi tulla myös kesken kauden ilmoittautumalla mukaan alla olevan ilmoittautumislinkin kautta.
Toukokuusta syyskuuhun kestävällä kesäkaudella treenataan maanantaisin klo 18 – 20 ja torstaisin klo 17 – 18.30 Tammelan Liikuntapuistossa. Ensimmäiset treenit ovat torstaina 25.4. Satunnaisesti treenejä voi olla myös erikseen sovittuina päivinä. Talvella harjoituksia pidetään vähintään kahdesti viikossa. Talvikauden harjoituksiin sisältyvät Eerikkilän vuorot.

Kilparyhmä on tarkoitettu tavoitteellisille urheilijoille, jotka haluavat harjoitella jo hiukan enemmän ja käydä kilpailuissa muuallakin kuin Tammelan omissa kilpailuissa. Kilparyhmään voi tulla mukaan vuonna 2011 ja aikaisemmin syntyneet Ryskeen jäsenet. Jäseneksi voi liittyä täältä.

Kilparyhmän kesätreeneihin kuuluu mahdollisuus osallistua kevään juoksukouluun sunnuntaisin klo 17.30 – 19 välillä 28.4 – 26.5. Juoksukouluun ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Osallistuminen juoksukoulun treeneihin ilmoitetaan nimenhuudossa.

Mahdollisiin kyselyihin vastaa Johanna Rekola: jtrekola2012 (at) gmail.com tai 050 337 7097

Kilparyhmän kokonaismaksu koostuu kausimaksusta + seuran jäsenmaksusta + yleisurheilulisenssistä.

Kilparyhmän kausimaksu 140€ sisältää:

  • Koulutettujen ohjaajien vetäminä ohjatut harjoituskerrat (vähintään kaksi ohjattua harjoitusta viikossa)
  • Juoksukoulu
  • Eerikkilän talvivuorot
  • Urheilukoulutuote
  • Osallistumismaksut pm-, SM- ja seuracup-kilpailuihin sekä viesteihin
  • Osallistumismaksut Kesäliigan seitsemään eri kilpailuun
  • Ryskeen omat kilpailut

Ilmoittautumiset 23.4 mennessä tämän linkin kautta

Yleisurheilurekisterin tietosuojaseloste on luettavissa täältä.

HUOM: Pakollinen yleisurheilulisenssi, jonka jokainen hankkii itse erikseen

  • 20 € (2006-2011 välisenä aikana syntyneet / 8-13-vuotiaat) lisenssi sisältää sporttiturvan.
  • 30 € (2005 tai aiemmin syntyneet / 14-vuotiaat ja yli), sporttiturva tai muu vastaava vakuutus pitää hankkia erikseen.
Yleisurheilulisenssistä lisätietoa sekä linkki lisenssin ostoon täältä.
Kun olette ostaneet lisenssin, pääsette kirjautumaan uuteen Urheiluliiton SUL-OmaPalveluun, missä näette omat tietonne ja voitte niitä myös muokata.