Seuracupin Mega-sarjan finaalitaisto kilpailtiin sunnuntaina Urjalassa. Ryske pääsi finaaliin kahden osakilpailun jälkeen sijalta 3. ja Urjalan Urheilijat olivat mukana järjestävänä seurana. Urjalalaiset onnistuivat kisajärjestelyissään erinomaisesti ja aikataulu piti. Finaalissa Ryske oli tiukassa sekä tasaisessa kilpailussa kuudes ja Urjala kamppaili hienosti sijalle 9. Tasaisessa sarjassa seurojen väliset piste-erot olivat pienet. Ryske saalisti 283 ja Urjala 255 pistettä. Mega -sarjan voitti Pyhäselän Urheilijat.
Ryskeen osalta menestyminen näinkin hyvin perustuu tasaisen varmaan suorittamiseen ja siihen, että lähes jokaiseen lajiin löytyy osallistuja. Joskus nuorempien sarjojen kilpailijat joutuvat kilpailemaan itseään paljon vanhempien sarjoissa, mutta joukkueen eteen tehdään hartiavoimin töitä ja upeita venymisiä on nähty niin osakilpailuissa kuin itse finaalissakin. Finaalissa omien ennätysten parantaminen vielä loppukaudesta oli monilla tavoitteena ja siinä myös onnistuttiin laajassa rintamassa. Kisarupeaman jälkeen joukkueet pääsivät vielä Suomi-Ruotsi-otteluun katsomoon ja kunniakierrokselle lähes täyden Tampereen Ratinan stadionin yleisön eteen.
Joukkuekisana Seuracup on erinomainen tapa yhteisöllisyyden luomiseen muuten yksilökeskeisissä lajeissa. Tässä kilpailumuodossa lähes kaikki 11–17 vuotiaat yleisurheilijat eri seuroista pääsevät kesän aikana ottamaan osaa joukkueina osakilpailuihin ympäri Suomea piirisarjoissa. Finaalit kilpaillaan neljässä eri sarjassa kuntakoon mukaan.