Sunnuntaina 26.3.2017 kilpailtiin pm-hallihuipentumassa Tampereen Pirkkahallissa. Siirtymä hiihtokaudesta yleisurheilukauteen olikin tänä vuonna todella lyhyt – edellisenä päivänä kun hiihdettiin vielä Nuorisoviestit Tammelassa.

Ryskeestä oli mukana 17 urheilijaa. Urheilijat olivat iskussa, tuoden 3 mitalia ja saavuttaen useita henkilökohtaisia ennätyksiään – huoltojoukot hieman oireilivat väsymystä, liekö syynä kellojen siirto. Ryske hoiti jälleen (aikuisten lievästä väsymyksestäkin huolimatta) hienosti toimitsijavastuunsa – kiitos kaikille toimitsijoille!

8-vuotias Taika Kuusela osallistui ensimmäistä kertaa T9 sarjan pm-kisoihin. Taika jäi niukasti 40 metrin finaalipaikasta ollen alkuerissä sijalla 10. Pituudessa Taika hyppäsi 26 tytön joukossa sijalle 12 tuloksella 2,71m. Urheilijan oma 3 metrin tavoite jäi odottamaan seuraavia kisoja.

T11 sarjassa Erica Syrjälä hyppäsi ennätyksellään 1,24m piirinmestaruuspronssille. Alisa Syrjälä hyppäsi tuloksella 1,11m 11. sijalle 24 kilpailijan joukossa. T11 kuulassa Ryskeestä oli mukana Erican ja Alisan lisäksi Stella Haavisto. 25 kuulantyöntäjän joukossa tytöt sijoittuivat hienosti sijoille 5, 10 ja 13. Stella Haavisto osallistui myös kilpailun suosituimpaan lajiin T11 sarjan 60 metrin juoksuun – mitä tulee osallistujien lukumäärään: 54 juoksijaa ja 8 alkuerää! –  juosten oman ennätyksensä 10.07. Tytöt juoksivat lisäksi 4*50 metrin viestin hieman alaikäisellä joukkueella, koska ankkurina oli 8-vuotias Taika.

T15 sarjassa Ryskeestä oli mukana 4 urheilijaa. Kuulassa Henna Salminen työnsi ennätyksensä 9,52m sijoittuen seitsemänneksi. Siiri Laukkanen työnsi myöskin ennätyksensä 8,16m ollen sijalla 12. Pituudessa Emmi Nieminen hyppäsi ennätyksellään 4,47m sijalle 14. Siiri Mäkilä juoksi 60m aidoissa hienosti sijalle 8. 60 metrillä juostiin lujaa: Emmi Nieminen 8,62, Siiri Mäkilä 8,80 ja Siiri Laukkanen 9,40. Tytöt juoksivat myös 4*100 metrin viestin.

P9 sarjassa Sami Rekola oli kymmenes pituudessa ja sijalla 14. 40 metrin juoksussa.

P11 sarjassa kaikki Ryskeeläiset paransivat ennätyksiään. Ville Rekola saavutti piirinmestaruuspronssia tuloksella 8.60m, Aleksi Jokela sijoittui neljänneksi tuloksella 8,36m, Joona Salminen sijalle 8. tuloksella 6,78m ja Niilo Laukkanen sijalle 12 tuloksella 5,24m. 60 metrin juoksussa Aleksi juoksi finaalissa seitsemänneksi. Alkuerissä Ville juoksi ajan 9,92 ja Niilo ajan 10,92 – molemmat juoksivat oman uuden ennätyksen. Pojat juoksivat myös 4*50m viestissä hienosti sijalle 4.

P13 sarjassa Jesse Tuki (kuvassa) toi Ryskeelle kirkkaimman mitalin eli hopeaa korkeushypyssä ennätystuloksellaan 1,40m. Samu Kauppi sijoittui korkeudessa sijalle 12 tuloksella 1,25m. Jani Laakso työnsi kuulassa ennätyksensä 9,15m sijoittuen viidenneksi. Jani Laakso ja Atte Kuusela osallistuivat myös 60 metrin juoksuun. Pojat juoksivat myös 4*100 metrin viestissä sijalle 4.

Onnittelut kaikille mitalisteille ja ennätyksensä tekijöille! Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää.

Kaikki tulokset löytyvät täältä